Arboristi Miia Kuokkanen
Miia Kuokkanen
ArboristiHelsingin kaupunki
Miian työskentelee Helsingin kaupungilla arboristina eli puunhoitajana. Työkseen Miia tekee mm. kuntoarvioita puille, puiden hoitoleikkauksia ja maisemahakkuita, eli työskentelee puiden parissa taimien istutuksesta aina vanhan puun kaatoon asti. Miia on kouluttanut ensin puutarhuriksi ja myöhemmin arboristiksi.
Miian on vaikeaa kuvata tyypillistä työpäivää sillä arboristin hommat ovat monipuolisia ja päivittäisiin tehtäviin vaikuttaa paljon mm. se mitä vuodenaikaa milloinkin eletään. ”Talvella tehdään kaatoja, keväällä leikataan kuolleita oksia ja kuntoarvioidaan. Keskikesällä leikataan elävää solukkoa.” Hän kuvailee.
Arboristi käyttää työssään paljon erilaisia työvälineitä moottorisahoista tietokoneisiin. Ensimmäisenä Miia mainitsee kuitenkin valjaat joiden avulla kiivetään puuhun. Vaikkei Miia vapaa-ajallaan juuri kiipeilekkään puihin hän on hyödyntänyt puissakiipeilykokemustaan mm. auttamalla lintujen rengastajia.
Koska Miia hoitaa useimmiten puita julkisilla paikoilla hänkin tapaa työssään oman tiimin lisäksi paljon eriliaisa ihmisiä. ”Ihmiset tulevat paljon juttelemaan ja palautetta tulee laidasta laitaan. Se on aina positiivista, että puut puhuttaa ihmisiä.”
Miten sinun työsi pelastaa maailman? ”Yksin minä en varmaan maapalloa pysty pelastamaan, mutta uskon että suunnittelijoiden ja rakentajien kanssa tehtävällä yhteistyöllä voimme tehdä osamme. Haluaisin että tulevilla sukupolvilla on rakennetussa ympäristössä vanhoja puita, niin kuin meillä on nyt.”