Markkinointikoordinaattori Sari Kiiskinen
Sari Kiiskinen
MarkkinointikoordinaattoriPonsse Oyj
Sari työskentelee Ponssella. Hänen työnkuvaansa kuuluu erilaisia markkinoinnin ja viestinnän tehtäviä. Markkinoinnin puolella Sari vastaa mm. asiakashallintajärjästelmästä, asiakastyytyväisyystutkimus-toiminnasta ja huoltopalveluliiketoiminnan markkinoinnista. Viestinnässä Sari on mukana monipuolisesti markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä esitteiden tekemisestä yleisen brändi-ilmeen rakentamiseen, mainoksiin jne.
Sari on opiskellut Helsingin kauppakorkeakoulussa kauppatieteiden maisteriksi. Opinnot kestivät yhteensä viisi vuotta. Hän pääsi töihin Ponsselle jo opintojensa loppuvaiheessa ja viimeisteli graduaan töiden ohessa. Sari päätyi metsäkoneyritykseen, koska kansainvälinen markkinointi ja toiminta kansainvälisessä Suomalaisessa yrityksessä kiinnosti.
Vaikka Sarin työ markkinoinnissa ja viestinnässä tapahtuukin pääosin sisätiloissa, pääsee hänkin toisinaan metsään töiden puolesta esimerkiksi seuraamaan hakkuukonenäytöksiä tai konekuvauksia. Sarin mielestä mukavinta työssä on erilaisten ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan työskentely. Haastetta työhön tuo toisinaan kansainvälisyys. Aikaerot ja erilaiset kulttuurit pitää huomioida oltaessa tekemisissä Suomen ulkopuolelle.
Miten sinun työsi pelastaa maailman? ”Markkinoinnilla. Markkinoinnilla edistetään tavaralajimenetelmämetsäkoneiden tunnettuutta ja sitä kautta metsävarojen tehokasta, ympäristöystävällistä ja taloudellista käyttöä.”