Projektikoordinaattori Tuulikki Halla

Haastateltava:

Tuulikki Halla

Projektikoordinaattori
Metsähallitus

Tuulikki Halla työskentelee Metsähallituksessa projektikoordinaattorina. Hänen työnsä on ideoimista, kehittämistä ja ideoiden toteuttamista. Haastattelun aikoihin työn alla oli mm. uuden luontokeskuksen näyttelykäsikirjoitus ja oppimissisällön suunnittelu Pilke-tiedekeskukseen. Lisäksi Tuulikin työhön kuuluu lasten ja nuorten metsäkasvatuksen suunnittelu.

Tuulikki on opiskellut metsätaloutta ja filosofiaa ja harrastanut vapaa-aikanaan paljon kirjoittamista. Hänen mukaansa projektikoordinaattoriksi ei ole yhtä tiettyä tietä vaan sata erilaista. Oma osaaminen suuntaa sitä millaisiin töihin päätyy. Vaikka Tuulikki on työskennellyt Metsähallituksessa jo opiskeluajoistaan lähtien, on hänen työuraansa mahtunut paljon muutakin. Mm. filosofian opettamista ja metsiin liittyen kaikkea mahdollista puun istutuksesta puun kaatoon.

Tuulikin mielestä metsät ovat aarrearkku jota ilman ihmiset eivät pärjäisi.

Miten sinun työsi pelastaa maailman? ”Kun ihmiset saavat tarpeeksi tietoa he voivat itse päättää miten toimivat ja mitä asioita arvostavat. Minä pyrin työssäni lisäämään sitä tietoa. En pelkästään perinteisesti tuottamalla tekstiä, vaan esimerkiksi näyttelysuunnittelun ja verkkosivujen oppimissisältöjen kautta. Ehkä mun työ kolahtaa jollakin, joku ehkä oivaltaa jotain tai saa uuden näkökulman ja katsoo metsiä vähän eri tavalla.”

Takaisin listaukseen