Tuotesuunnittelija Outi Honkavaara

Haastateltava:

Outi Honkavaara

Tuotesuunnittelija
Stora Enso Packaging Oy

Outi työskentelee Stora Enso Packagingilla tuotesuunnittelijana. Työkseen hän suunnittelee aaltopahvipakkauksia. Pakkaukset piirretään tietokoneella CAD-ohjelmalla jolla voidaan mallintaa kolmiulotteisia kappaleita, leikataan mallileikkurilla oikeaan muotoon ja lähetetään tilaajalle testattavaksi ja hyväksyttäväksi.

Osa Outin kollegoista on oppinut pakkaussuunnittelijoiksi työn kautta, mutta pakkaussuunnittelua voi myös opiskella esimerkiksi Lahden Muotoiluinstituutissa valitsemalla opintoihinsa pakkausmuotoilua ja graafista suunnittelua.

”Joka työssähän tarvitaan luovuutta” sanoo Outi, mutta pakkaussuunnittelija työssä erityisen tärkeää on hyvä ongelmanratkaisukyky ja kolmiuloitteinen hahmotuskyky. Vasta työn kautta Outi on tutustunut aaltopahviin materiaalina ja yllättävää on ollut, kuinka monenlaisiin tarkoituksiin pakkauksia tarvitaan.

Outi viihtyy työssään. Jokainen päivä on erilainen ja pientenkin pakkausongelmien ratkaiseminen tuottaa palkitsevan onnistumisen tunteen.

Miten sinun työsi pelastaa maailman? “Me tietysti etsitään aina parempia pakkausratkaisuja joihin kuluu vähemmän materiaalia ja jotka kuormiottavat vähemmän luontoa.”

Takaisin listaukseen