Materiaalit
Uudet infograafit metsien kestävästä käytöstä – jaa somessa!
Klikkaa kuva suuremmaksi ja lataa se omalle laitteellesi. Jaa niille, jotka eivät ehkä vielä tienneet, että jokaisen kaadetun puun tilalle istutetaan neljä uutta tai että useampi kuin joka kymmenes suomalainen omistaa metsää.
#metsägraafi #onnimetsässä
- Tätä edellyttää Suomessa metsälaki. Uusi metsä, eli taimikko, on oltava metsässä 10–25 vuoden kuluessa hakkuun päättymisestä, riippuen metsän maantieteellisestä sijainnista. Taimikon on oltava riittävän tiheä, taimien tasaisesti jakautuneina ja keskipituudeltaan vähintään 0,5 metriä, eikä niiden kehittymistä saa välittömästi uhata muu kasvillisuus. Säädöksen toteutumista valvoo Suomen metsäkeskus.
- Tieto löytyy Valtakunnan metsien inventointituloksista. Näin on ollut jo pitkään: 1960-luvulla oli lyhyt kausi, jolloin hakkuut olivat suuremmat kuin kestävä hakkuutaso.
- Hyvän metsähoidon ohjeiden mukaisesti Suomessa kaadetun puun tilalle istutetaan neljä uutta. Ohjeiden mukaan hakkuukypsän metsän runkoluku on noin 500 kappaletta hehtaaria kohti, kun taas hakkuun jälkeen metsään istutettavien puiden määrä on noin 2000 kappaletta hehtaaria kohti. Valtakunnan metsien inventoinnin tulokset osoittavat, että yli neljä viidestä puusta on luontaisesti syntynyt.
- Tieto on Suomen metsäkeskukselta. Tämän lisäksi Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomessa kylvetään puita joka vuosi suurin piirtein neljännekselle siitä pinta-alasta, mille tehdään istutuksia. Lisäksi noin puolet istutusten ja kylvöjen yhteispinta-alasta uudistetaan luontaisen uudistamisen keinoin.
- Tieto perustuu VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlinin laskelmaan.
- Tieto perustuu VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlinin laskelmaan.
- Valtakunnan metsien inventointitiedoista tiedetään, että Suomen metsistä on viety puuta teollisuuden käyttöön noin 3700 miljoonaa kuutiometriä vuosina 1950–2017. Toisaalta puuston kokonaismäärä vuonna 1950 oli noin 1500 miljoonaa kuutiometriä, kun se vuonna 2017 oli noin 2300 miljoonaa kuutiometriä. Puuvarannon kasvu on siis ollut tuona aikana noin 800 miljoonaa kuutiometriä.
- Tieto löytyy Luonnonvarakeskuksen metsänomistajatutkimuksista ja tarkempi luku on 12 prosenttia.
- Kiintokuutio tarkoittaa kuutiometriä, joka on kokonaan täynnä puuta ilman mitään ilmarakoja. Laskelma tarkoittaa yhdelle hengelle laskettuaa keskikulutusta. Suomalainen käyttää vuodessa noin 60 rullaa vessapaperia.
- Kiintokuutio tarkoittaa kuutiometriä, joka on kokonaan täynnä puuta ilman mitään ilmarakoja. Laskelma tarkoittaa yhdelle hengelle laskettuaa keskikulutusta.
- Kiintokuutiolla tarkoitetaan kuutiometriä, joka on kokonaan täynnä puuta ilman mitään ilmarakoja. Vaikka osasta metsien puuta tehdäänkin energiaa, energiantuotanto ei ole metsätalouden tavoite. Kotitarvepuuta lukuun ottamatta energiaa tehdään vain metsäsektorin sivutuotteista, joille ei ole muuta käyttöä, kuten metsänhoidon takia tehtävistä hakkuista saatava puu, oksista ja latvuksista kertyvä hakkuutähde sekä metsäteollisuden jäteliemet.