Metsävisan koulutason kilpailu

07.02.2019
Yläkouluissa kaikkialla Suomessa

Metsävisa on valtakunnallinen yläkoululaisten metsätietokilpailu, johon on vuodesta 1982 alkaen
osallistunut pitkälti yli miljoona suomalaista. Metsävisa-päivä on yläkouluissa ympäri Suomen 7.2.2019. Tällöin useat kymmenettuhannet yläkoululaiset tekevät kouluissaan paperisen Metsävisa-lomakkeen. 50 parasta koulun voittajaa kutsutaan kaksipäiväiselle finaalimatkalle Helsinkiin 23.-24.5.

Metsävisassa koulun voittaja saa kuksan ja voi voittaa finaalimatkan Helsinkiin ja siellä rahapalkintoja. Koulun voittaja tai toinen motivoitunut oppilas voi myös voittaa kahden viikon kesätyöpaikan omalta kotipaikkakunnalta. Niitä arvotaan noin 15 eri puolilta Suomea. Kesätyöpaikat tarjoaa Metsänomistajat – MTK ja metsänhoitoyhdistykset

Myös koulu voi voittaa rahapalkinnon. Kymmenelle osallistuneelle koululle arvotaan 500 euron palkinto, joka voidaan opettajien ja oppilaiden päätöksen mukaan käyttää elämykselliseen toimintaan tai hyödylliseen hankintaan.

Metsävisailijat osallistuvat samalla kehitysyhteistyöhön saaden aineettoman lahjan. Metsävisan rahoittajat antavat lahjoituksen Food and Forest Development Finland -järjestön metsäprojekteihin.

Metsävisan pääjärjestäjät ovat Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry
ja Suomen Metsäyhdistys ry.

Metsävisa-kummeja ovat Metsä Group, UPM, Stora Enso, Metsähallitus, OP, Metsäteollisuus ry
ja Suomen Metsäsäätiö, jotka mahdollistavat Metsävisan toteuttamisen.

Lue lisätietoja Metsävisa-sivuilta! tai kysy lisää: Anne Turunen, anne.turunen@metsapuhuu.fi, 045 6575 440