Valtakunnalliset Metsäpäivät 2022
27.10.2022 - 28.10.2022
Clarion, Helsinki

Valtakunnalliset Metsäpäivät järjestetään lokakuussa 2022 tutussa paikassa, Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevassa hotelli Clarionissa.
Metsäpäivillä pohditaan, kuinka kestävyyden murros vaikuttaa metsäalaan ja kerrotaan ja keskustellaan, millaisia ratkaisuja metsäala voi tässä murroksessa tarjota. Entä miten metsäala on mukana määrittelemässä kestävyyttä? Avajaispuheen pitää Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Känkänen ajankohtaisesta huoltovarmuuden näkökulmasta. Teemaa jatketaan avajaisten paneelikeskustelussa, jonka juontaa uutisankkurina tunnettu Shahin Doagu.
Metsäpäivien ohjelman pääpaino on tänäkin vuonna asiantuntijoiden puheenvuoroissa. Kolmella teemalavalla on esillä tuorein tutkimustieto sekä metsäosaaminen. Teemalavojen lisäksi mukana on jälleen vahvasti keskustelulava, joka keräsi runsaasti yleisöä ja kiitosta lokakuun 2021 Metsäpäivillä. Avoin, läpinäkyvä ja eteenpäin vievä dialogi onkin kestävyyden ohella toinen Metsäpäivien 2022 teemoista.