Jesse
MISTÄ SAIT KIPINÄN LÄHTEÄ OPISKELEMAAN PUUTEKNIIKKAA?
Puu on aina kiehtonut minua. Olen jo nuoresta lähtien tehnyt puusta kaikenlaista, ja lukion jälkeen päätin, että lähden opiskelemaan puusta enemmänkin. Tulin Lahden ammattikorkeakouluun. LAMK antaa puutekniikan perustiedon, ja on sitten omasta itsestä kiinni, miten paljon haluaa panostaa puualan eri osa-alueisiin.
MIKÄ ON PARASTA OPISKELUSSA?
Puutekniikan opiskelu tarkoittaa minulle puusta oppimista: mitä puusta voi tehdä, millainen puu on, millaiset tuotantotavat siihen liittyvät. Kiinnostavinta on, kun opimme tekemään puusta kaikenlaista – uusia asioita, joita ei ole vielä keksittykään. Tärkein oppimani asia on se, että puuteollisuus ei rakennu vain yhdestä asiasta. Koko tuotantoketjua ja sen eri vaiheita pitää ajatella isona kokonaisuutena.
MILLAISTA PUUTEKNIIKAN OPISKELU ON?
Opinnoista on tässä vaiheessa jäänyt mieleen hyvä luokkahenki ja ylipäänsä hyvä henki eri vuosikurssien puutekniikkaopiskelijoiden keskuudessa. On ollut kiva tehdä ryhmä- ja harjoittelutöitä hyvässä porukassa. Olin viime kesänä työharjoittelussa isäni pienessä höyläämössä. Se oli todella monipuolinen kokemus. Pääsin tutustumaan tuotantoketjun eri vaiheisiin. Näin, miten laudoista ja lankuista tehdään valmiita tuotteita ja miten ne kuljetetaan asiakkaille.
Mielestäni puutekniikan opiskelu sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita puusta ja siitä, mitä puusta voi tehdä. Aiemmalla opiskelutaustalla ei niinkään ole merkitystä, kiinnostus on tärkein.
MISSÄ OLET 10 VUODEN PÄÄSTÄ?
Haaveilen ryhtyväni isona puualan yrittäjäksi. Olisi hienoa johtaa yritystä tai keksiä uusia tuotteita ja markkinoida niitä eteenpäin. Haluaisin luoda puusta uusia tuotteita rakennusalalle ja teollisuudelle.