Luonto-ohjaaja
Luonto-ohjaaja on matkailun ammattilainen, joka viihtyy luonnossa kaikkina vuodenaikoina. Hän tuntee luonnon ja sen ilmiöt ja osaa kertoa niistä elävästi. Luonto-ohjaaja työskentelee ohjelmapalveluyrityksissä, opastuskeskuksissa ja leirikouluissa tai erilaisissa hyvinvointi- ja virkistyspalveluja tarjoavissa ja hyödyntävissä yrityksissä. Luonto-ohjaaja voi olla myös yrittäjä.
Luonto-ohjaajaksi voi opiskella useissa ammatti- ja aikuisopistoissa. Riippuen koulutuksen painopisteistä luonto-ohjaajan opintoihin ja sittemmin työtehtäviin kuuluu mm. ympäristökasvatusta, erätaitoja, kalastusta, metsästystä, ruuanvalmistusta, ulkoilureittien huoltoa ja luonnonsuojelualueiden kunnostusta. Hän suunnittelee ja järjestää ryhmille elämyksellisiä ohjelmia ja tapahtumia luontoon. Hän voi työskennellä myös safareilla, vaelluksilla tai havainnointiretkillä.
Luonto-ohjaaja on työssään usein oppaan roolissa ja paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Siksi palveluhenkisyys ja halu esiintyä ovat ammatissa tärkeitä ominaisuuksia.
Jos haluat tietää lisää:
Käy katsomassa kartalta tarkemmin, missä voit opiskella tähän ammattiin ja vieraile samalla oppilaitosten verkkosivuilla!
Koulutuspaikat
Ammattiopisto Livia
Tuorlantie 1
21500, Piikkiö
Hyria koulutus Oy
Uudenmaankatu 249
05820, Hyvinkää
Järviseudun ammatti-instituutti
Kurejoentie 390
62710, Kurejoki
Keski-Pohjanmaan ammattiopisto
Haanentie 26
69950, Perho
Koulutuskeskus Salpaus
Laurellintie 55
17320, Asikkala
Lapin ammattiopisto
Jänkäntie 1
96300, Rovaniemi
Pohjois-Karjalan ammattiopisto
Niittylahdentie 297
82220, Joensuu
Saamelaisalueen koulutuskeskus
Toivoniementie 290
99910, Kaamanen
Savon ammatti- ja aikuisopisto
Sammakkolammentie 2
70200, Kuopio