Metsänhoitaja

Metsänhoitaja on metsäalan ammattilainen, joka tuntee koko prosessin metsän kasvatuksesta valmiiden tuotteiden markkinointiin. Metsänhoitajat työskentelevät erilaisissa johto-, asiantuntija-, suunnittelu-, opetus- ja markkinointitehtävissä sekä alan tutkijoina. Metsänhoitajaksi voi opiskella Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa.

Työpaikkoja löytyy metsähallinnosta, metsäteollisuudesta ja yksityismetsätaloudesta sekä kotimaasta että ulkomailta. Alalla on halutessaan helppoa päästä ulkomaille töihin yritysten palvelukseen tai kehitysyhteistyöprojekteihin. Metsähoitajan työtä tehdään nimikkeestä huolimatta useammin sisätiloissa kuin metsässä. Iso osa työajasta kuluu kokouksissa ja neuvotteluissa erilaisten ihmisten kanssa. Hyvät vuorovaikutustaidot ovatkin metsänhoitajan työssä eduksi. Kirjoittaminen, esiintyminen, projektinhallinta ja päätöksenteko kuuluvat metsänhoitajan arkeen.

Tehtäväkuvan monipuolisuuden takia metsänhoitajan työ sopii hyvin erilaisille ihmisille. Kiinnostuksen kohteita voivat olla esimerkiksi matematiikka, tietotekniikka, eläimet, genetiikka, kasvit, yhteiskunnalliset asiat, liiketoiminta, tekniikka, eettiset kysymykset tai estetiikka.

Jos haluat tietää lisää:

Käy katsomassa kartalta tarkemmin, missä voit opiskella tähän ammattiin ja vieraile samalla oppilaitosten verkkosivuilla!

Koulutuspaikat

Helsingin yliopisto
Latokartanonkaari 7
00790, Helsinki

Itä-Suomen yliopisto
Yliopistokatu 7
80130, Joensuu

Takaisin koulutuspaikkahakuun