Anniina, 23

Metsätieteiden opiskelija

Helsingin yliopisto

Anniina, 23

MISTÄ SAIT KIPINÄN METSÄALALLE?

Olen pienestä pitäen ollut valtavan kiinnostunut luonnosta ja metsä on aina tuntunut toiselta kodilta. Halusin päästä lukemaan nimenomaan ekologiaa, ja metsäekologiassa yhdistyivät monet mielenkiinnonkohteeni – puhumattakaan siitä, että työllistymistilanne on huomattavasti parempi kuin esimerkiksi biologian puolella.

MIKÄ ON PARASTA OPISKELUSSA?

Mahtava yhteishenki ja tapahtumat sekä tietenkin metsäalan suuri monipuolisuus. Täällä pystyy erikoistumaan hyvin pitkälti omien mielenkiinnonkohteidensa mukaan.

MILLAINEN ON TYYPILLINEN OPISKELUPÄIVÄ?

Päivä alkaa yleensä viimeistään kymmenen maissa luennoilla ja puolenpäivän aikaan käyn lounaalla kavereiden kanssa. Kerhohuoneella käydessäni yleisin kommenttini on ”lähteekö joku syömään” ja lähes aina paikalla on aina joku ruokaseuraksi. Iltapäivät jatkuvat joko luennoilla, kertsillä kavereiden kanssa tai Viikin Think Companylla töiden ja koulujuttujen parissa. Illat kuluvat usein eri järjestöjen hallituspuuhissa ja treeneissä.

MISSÄ OLET 10 VUODEN PÄÄSTÄ?

Tuntuu, että uusia mahdollisuuksia aukenee sitä mukaan, kun opiskelut etenevät, ja ehkä jo ensi viikolla haaveilen jostain ihan muusta. Tällä hetkellä kuitenkin toivon tulevaisuudessa olevani jossakin kansainvälisissä tehtävissä viemässä trooppisten metsien hoidon, käytön ja ennallistamisen ammattitaitoani muualle maailmaan.