Helena, 22

Metsätalousinsinööriopiskelija

Lapin ammattikorkeakoulu

Helena, 22

MISTÄ SAIT KIPINÄN METSÄALALLE?

Kipinä syntyi siitä, kun minulla oli ja on toki edelleen suurta kiinnostusta luontoa ja liikuntaa kohtaan. Olen myös kotoisin maalta, sieltä metsän keskeltä. Alavalintani on tuntunut luontevalta, vanhemmatkin metsäalalle kannustivat.

MIKÄ ON PARASTA OPISKELUSSA?

Opiskelussa ehdottomasti parasta ovat olleet maastopäivät! Siellä on tekemisen meininkiä ja parhaiten sitä tekemällä opitkin tarttuvat. Minusta on myös aina tuntunut siltä, että metsässä luokkalaisten kesken on sellainen yhteenkuuluvuuden tunne aivan erilailla kuin sisätunneilla.

Tulevassa työssäni metsätalousinsinöörinä parasta on työn monipuolisuus. Itse nauttisin, jos saisin tehdä sekä sisä- että ulkohommia. Tykkään, että työ metsäalalla on hyvin maanläheistä ja ihmisystävällistä. Sosiaalisia taitoja ei passaa unohtaa, vaikka työtä pääasiassa itsenäisesti tehdäänkin.

MILLAINEN ON TYYPILLINEN OPISKELUPÄIVÄSI?

Meillä tyypillisiä opiskelupäiviä on kaksi ; Syksyllä maastopäivät, jolloin kukaan ei ressaa ulkonäöstä, vedetään vain maastokamppeet päälle, eväsreppu olalle, metsänmittausvälineet mukaan ja ei muuta kuin koulun autoihin ja metsiä mittailemaan! Talvella yritetään sopeutua massan mukana sisätiloihin; laitetaan tukka hyvin ja silmäpussit piiloon! Sitten sitä hikoillaan koulun luennoilla tai tietokoneilla, milloin minkäkin ryhmätyön parissa.

MISSÄ OLET 10 VUODEN PÄÄSTÄ?

Näen itseni kymmenen vuoden kuluttua koko ajan kehittyvänä, hieman pää pyörällä, mutta tiedonjanoisena MTI:nä jatkuvasti teknologistuvassa työympäristössä metsä- ja biotalouden parissa. Toivottavasti olen jo tuohon mennessä koonnut ympärilleni mieluisan työ- ja asiakasverkoston.