Jani, 16

Metsäalan perustutkinto

Tredu, Metsätien toimipiste

Jani, 16

MISTÄ SAIT KIPINÄN ALAVALINNALLE?

Innostuin metsäalasta, kun kaverini iskä vinkkasi sen olevan hyvin työllistävä ja jatkuvasti kasvava ala. Seitsemännellä luokalla järjestin opinto-ohjaajan kanssa tutustumisen Kurun metsäoppilaitokseen (Tredu, Metsätien toimipiste) ja siellä ollessani tiesin heti, että tämä olisi oikea alavalinta minulle.

MIKÄ ON PARASTA OPISKELUSSA?

Opiskelussa parasta on se, että opintoja on mahdollista suorittaa haluamaansa tahtiin. Käytännön opiskelua on paljon enemmän kuin luokassa käytävää teoriaa, joka on myös suuri ero peruskouluun nähden.

MILLAINEN ON TYYPILLINEN OPISKELUPÄIVÄSI?

Jokainen päivä on osaltaan erilainen, mutta tyypillisesti se etenee näin. Opiskelupäiväni alkaa yleensä 8.45. Tätä ennen olen käynyt haukkaamassa aamupalalla jotakin. Aamupalan jälkeen siirrymme ennakolta ilmoitettuun kohtaamispaikkaan, joka voi olla jokin luokka tai ulkona oleva paikka. Kun olemme kaikki koossa, opetus alkaa. Lounastauko on noin kello 12 ja opetus jatkuu siitä eteenpäin kolmeen. Sitten käymme päivällisellä ja päivä on päättynyt. Yleensä teen vielä illalla valinnaisia kurssejani ja käyn sen jälkeen nukkumaan.

MISSÄ OLET 10 VUODEN PÄÄSTÄ?

Kymmenen vuoden kuluttua näen itseni mahdollisesti opiskelemassa lisää metsäalaa. Tai sitten olen lähtenyt töihin ulkomaille. Tähän on vaikea antaa tarkkaa vastausta!