Saara, 32

Tutkija

Teknologian tutkimuskeskus VTT

Saara, 32

 

MISTÄ SAIT KIPINÄN METSÄALALLE?

Isäni oli töissä metsänhoitoalalla ja perheemme suunnisti aktiivisesti.

MIKÄ ON PARASTA TYÖSSÄSI?

Tapaan ja saan tehdä töitä äärettömän fiksujen ihmisten kanssa, jotka tekevät metsäalan tulevaisuutta. Oman osaamisen rajallisuuden tiedostaa päivittäin mutta tiedon jano kasvaa, kun työskentelee tällaisessa tietolähteessä kuin VTT.

MILLAINEN ON TYYPILLINEN TYÖPÄIVÄSI?

Laboratorio- ja päätetyöt vaihtelevat. Tällä hetkellä tyypillinen työpäiväni sisältää tulosten käsittelyä, tieteellisten artikkelien lukemista, ja näiden pohjalta oman tieteellisen julkaisun kirjoittamista.

MINKÄLAISISSA TYÖTEHTÄVISSÄ NÄET ITSESI 10 VUODEN KULUTTUA?

Näen edelleen itseni tutkimus- ja kehitystehtävissä, mutta samalla haluaisin olla vahvemmin mukana luomassa yhteyksiä eri toimijoiden välille sekä ohjata/mentoroida opiskelijoita tai työelämän alkuvaiheessa olevia.